VOIMAANNUTTAVA
Palautumisen arvoinen
HUMAN DESIGN WORKSHOPSARJA
Palautumisen arvoinen, mitä se sinussa herättää? Pitääkö palautuminen ansaita vai oletko aina palautumisen arvoinen?
Teemoja, jotka ovat syvällä meissä – ajatuksissa, uskomuksissa, toimintamalleissa. Omiamme, sukulinjoistamme tulevia ja kulttuurillisia.
Workshopin teema on haastanut itseäni toden teolla hiljattain. Viime vuoden loppupuolen elin suuren transformaation aikaa. Prosessin oli määrä saavuttaa merkittävä, tasaannuttava vaihe vuodenvaihteessa, mitä odotin niin kovasti. Asiat eivät edenneetkään odotetulla tavalla, vaan tapahtui yllättävä käänne, joka vaati veronsa isosti. Oliko minun puskettava eteenpäin kaikilla elämän osa-alueilla – omassa muutoksessani, työssäni, äitinä – vai olinko palautumisen arvoinen keskeneräisenä.
Kolmen kuukauden jälkeen voin todeta, että niin muutosprosessi kuin työprojektit ovat edenneet. Eivät siinä tahdissa kuin olin odottanut ja olisin halunnut, mutta edenneet kuitenkin. Ymmärrys juuri minulle hyvinvointia tuovista asioista on syventynyt entisestään.
En tiedä metodia, mikä poistaisi pilvet taivaalta, estäisi elämän yllättäviä käänteitä tapahtumasta. On metodeja, jotka auttavat sinua navigoimaan parhaiten silloin, kun elämässä tapahtuu muutoksia.
Tunnetko saman kuin minä, että tässä maailman ajassa tapahtuu enemmän kuin ennen, niin yksilöille kuin yleisesti. Muutos on kirjaimellisesti jatkuvaa. Paluuta entiseen ei enää ole, eikä oikein tiedä mitä tuleman pitää. Välitilassa on tärkeää ottaa aikaa palautumiselle ja syventää itsetuntemusta.
Jos uudet oivallukset sinun ainutkertaisesta systeemistäsi ja voimaantuminen kehdata toimia omalla tavallasi kiehtoo, niin olet lämpimästi tervetullut mukaan Palautumisen arvoinen workshoppiin.
Kolmen tapaamiskerran online workshop pohjaa Human Designiin, 7 vuoden kokemukseeni hyvinvointialalta ja 49-vuotisen elämän kokemukseen omasta matkastani hyvinvointiin ja itseni oivaltamiseen. Melkein viisikymppisenä alan päästä vauhtiin mistä elämässä oikein on kyse.
Sinun ei tarvitse entuudestaan tuntea Human Designia, vaan aloitamme perusteista. Jos tiedät jo jotain omasta kartastasi, ei pieni kertaus liene pahasta, ja todennäköisimmin opit jotain uutta itsestäsi.
Mitä on Human Design
Kanadalainen Ra Uru Hu loi metodin 1980-luvun lopulla. Human Design on synteesi muinaisia viisauksia ja kvanttifysiikkaa. Menetelmä laskee kehon energiakartan syntymätietoihin perustuen (päivämäärä, kellonaika ja paikkakunta). Se on resepti, mitä aidoimmillasi olet.
Minulle Human Design on ollut voimaannuttava itseoivalluksen työkalu, joka on vahvistanut sitä, mikä on jo ollut aavistuksena sisälläni. Antanut luvan ja selkiyttänyt miten elää omannäköiselläni tavalla.
Näin pääset mukaan workshoppiin
Kuulostat workshopin unelma-asiakkaalta, jos
- Tiedät (tai pystyt selvittämään) syntymäpäiväsi, tarkan kellonajan sekä paikkakunnan. Tällä tarkoitetaan paikkakuntaa missä synnyit, joka ei välttämättä ole sama paikkakunta, missä perheesi asui syntymäsi aikaan.
- Olet kiinnostunut tuntemaan itsesi syvemmin
- Haluat oppia toimimaan ja käyttämään energiaasi sujuvammin
- Olet avoin elämän moniulotteisuudelle
Palautumisen arvoinen workshopin sisältö
- Kolme online ryhmätapaamista Zoomissa
- 26.4.2025 klo 11.30
- 3.5.2025 klo 11.30
- 7.6.2025 klo 11.30
- Kesto noin 90 min / kerta
- Tallenteet
- Kehokartta syntymätietoihin perustuen sähköpostitse
- Kahdella ensimmäisellä kerralla tutustumme Human Designiin ja sen näkökulmaan hyvinvointiin sekä teemme harjoituksia
- Harjoitukset auttavat kehollistamaan oivallukset, ettei tieto jää mielen tasolle
- Koska mitä parhaimmatkin jutut voivat jäädä arjen jalkoihin, tapaamme kolmannen kerran kuukauden integraatioajan jälkeen arvostamaan itseämme, syventämään ymmärrystämme Human Designista ja jakamaan kokemuksia
- Kokonaisuuden hinta 111 €
LISÄMAHDOLLISUUDET
Valitse jompikumpi tai molemmat lisämahdollisuudet verkkokaupasta
Eteeriset öljyt
- Äiti Maan tuki suunnitelmasi navigointiin eteeristen öljyjen muodossa
- Eteerisillä öljyillä voi tukea omaan designiin liittyviä tunnetiloja
- Sopii eteerisiä öljyjä jo käyttäville sekä vasta-alkajille
- Hinta 0 €
Yksilöllinen tuokio
- Ryhmätapaamisten lisäksi 1:1 tapaaminen, jossa muodostetaan kokonaiskuva sinun yksilöllisistä asetuksista
- Hiljentyminen tapaamisen aluksi
- Mahdollista käyttää ennen ryhmätapaamisia, niiden lomassa tai 31.7.2025 mennessä
- Saatavilla rajoitettu määrä
- Hinta 44 € (norm. 49 €)